settings icon
share icon

Jesajan kirja

Kirjoittaja: Jesaja 1:1 kertoo profeetta Jesajan kirjoittaneen tämän kirjan.

Kirjoitusajankohta: Jesajan kirja kirjoitettiin vuosien 701 and 681 eKr. välillä.

Kirjan tarkoitus: Profeetta Jesajan työmaana oli ensisijaisesti Juudan kuningaskunta. Juudassa oli meneillään sekä herätyksen että kapinan ajat. Assyria ja Egypti uhkasivat Juudaa tuholla, mutta se säästyi Herran laupeuden ansiosta. Jesajan sanomana olivat synneistä kääntyminen ja tulevaisuudessa tapahtuvan Jumalan lähettämän vapautuksen odotus.

Tärkeimmät jakeet:
Jesaja 6:8, ”Minä kuulin Herran äänen sanovan:-- Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi? Niin minä vastasin: -- Tässä olen, lähetä minut!”

Jesaja 7:14, “Sen tähden Herra antaa itse teille merkin: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel."

Jesaja 9:5, "Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas."

Jesaja14:12-13, “Voi, sinä putosit taivaalta, sinä Kointähti, sarastuksen poika! Alas maahan sinut survaistiin, sinä kansojen kukistaja. Etkö juuri sinä sydämessäsi sanonut: "Minä tahdon nousta taivaisiin! Minä pystytän valtaistuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle, minä tahdon istua jumalten vuorella kaukana pohjoisessa."

Jesaja 53:5-6, ”…meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen."

Jesaja 65:25, “Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, leijona syö heinää kuin härkä, ja käärmeen ruokana on maan tomu. Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra."

Lyhyt yhteenveto: Jesajan kirjasta paljastuu Jumalan tuomio ja pelastus. Jumala on "pyhä, pyhä, pyhä" (Jesaja 6:3) ja siksi hän ei voi sallia syntiä ilman rangaistusta (Jesaja 1:2; 2:11-20; 5:30; 34:1-2; 42:25). Jesaja kuvaa Jumalan tulevaa tuomiota palavana tulena (Jesaja1:31; 30:33).

Jesaja kuitenkin ymmärtää samanaikaisesti, että Jumala on armollinen ja myötätuntoinen (Jesaja 5:25; 11:16; 14:1-2; 32:2; 40:3; 41:14-16). Israelin kansa (Juuda ja Israel) on sokea ja kuuro Jumalan käskyille (Jesaja 6:9-10; 42:7). Juudaa verrataan viinitarhaan, joka pitäisi joutua ja joka joutuukin tallattavaksi (5:1-7). Ainoastaan armollisuutensa ja lupaustensa tähden Jumala ei salli Israelin ja Juudan joutua kokonaan hävitetyiksi. Hän antaa anteeksi, parantaa ja palauttaa molemmat voimiinsa (43:2; 43:16-19; 52:10-12).

Jesajan kirja keskittyy muita Vanhan testamentin kirjoja voimallisemmin tulevan Messiaan mahdollistamaan pelastukseen. Eräänä päivänä Messias hallitsee oikeudenmukaisesti ja vanhurskaasti (Jesaja 9:7; 32:1). Hänen hallintansa tuo muassaan rauhan ja turvan Israelille (Jesaja 11:6-9). Messiaan johdolla Israel on oleva valo kaikille kansoille (Jesaja 42:6; 55:4-5). Messiaan maanpäällinen valtakunta (Jesajan luvut 65-66) on Jesajan kirjan keskeinen aihe. Messiaan hallituskautena Jumalan oikeudenmukaisuus ilmenee täydessä mitassaan maailmalle.

Näennäisenä ristiriitana, Jesaja esittää Messiaan myös kärsivänä. Jesajan luku 53 kuvaa värikkäästi Messiaan kärsimyksiä syntien edestä. Hänen haavojensa kautta me olemme parantuneet. Hänen kärsimystensä kautta meidän rikkomuksemme on otettu pois. Tämä ristiriita ratkeaa Jeesuksessa Kristuksessa. Ensimmäisessä tulemuksessaan Jeesus oli Jesajan luvun 53 kärsivä palvelija. Toisessa tulemuksessaan Jeesus on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä ja Rauhan Ruhtinas. (Jesaja 9:5).

Ennakoinnit: Kuten edellä todettiin, Jesajan luku 53 kuvailee tulevan Messiaan ja hänen kärsimyksiään syntiemme edestä. Jumala kaikkivaltaisuudessaan järjesti pienimmätkin ristiinnaulitsemisen yksityiskohdat, jotta kaikki tämän luvun ennustukset toteutuivat kaikkien muiden Vanhan testamentin ennustusten kanssa. Luvun 53 kuvaelmat ovat tarkkoja ja yhtenäsiä evankeliumien antamien kuvausten kanssa. Jeesus on halveksittu ja hyljätty (jae 3; Luuk. 13:34; Joh. 1:10-11), Jumalan lyömä (jae 4; Matt. 27:46), lävistetty syntiemme tähden (jae 5; Joh. 19:34; 1. Piet. 2:24). Kärsimystensä kautta hän kärsi rangaistuksen meidän edestämme ja hänestä tuli siten kaikkein suurin ja täydellisin uhri (jae 5; Hepr. 10:10). Vaikka hän oli synnitön, Jumala siirsi syntimme häneen, jotta me saisimme hänessä Jumalan vanhurskauden (2. Kor. 5:21).

Käytännön sovellutus: Jesajan kirja esittelee Pelastajamme pieniä yksityiskohtia myöten. Hän on ainoa tie taivaaseen, ainoa tie saada Jumalan armo, ainoa tie, totuus ja elämä (Joh. 14:6; Apt. 4:12). Kuinka me voimme laiminlyödä Kristuksen tarjoaman suuren pelastuksen, tietäen kuinka suuren hinnan hän joutui maksamaan siitä edestämme (Hepr. 2:3)? Elämme ainoastaan muutaman lyhyen vuoden maan päällä, joiden aikana meille tarjoutuu mahdollisuus vastaanottaa Kristus ja hänen tarjoamansa pelastus. Kuoleman jälkeen meillä ei ole toista mahdollisuutta ja iankaikkisuus helvetissä on pitkä aika.

Tunnetko kaksinaamaisia, uskoviksi itseään väittäviä tekopyhimyksiä? Nämä sanat sopinevat parhaiten kuvaamaan Jesajan aikaista Israelia. Israel vaikutti hurskaalta, mutta kyseessä oli vain julkisivu. Kirjassaan profeetta Jesaja haastaa Israelin tottelemaan Jumalaa täydestä sydämestään, eikä ainoastaan ulkokultaisesti. Jesaja toivoi, että hänen sanansa kuulijat ja lukijat havahtuisivat kääntymään pahuudestaan Jumalan luo anteeksiantoa ja puhdistusta varten.

English


Vanhan testamentin yleiskatsaus



Jesajan kirja
Jaa tämä sivu: Facebook icon Twitter icon Pinterest icon Email icon

© Copyright Got Questions Ministries