Apostolien teot



Kirjoittaja: Apostolien teoissa ei nimetä sen kirjoittajaa. Luukas 1:1-4 ja Apt. :1-3 perusteella selviää, että Luukas kirjoitti molemmat kirjat. Kirkkohistorian varhaisimmista ajoista lähtien Luukasta, apostoli Paavalin kumppania, on pidetty Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen kirjoittajana (Kol. 4:14; 2. Tim. 4:11).

Kirjoitusajankohta: Se kirjoitettiin todennäköisesti vuosien 61 ja 64 jKr. välillä.

Kirjan tarkoitus: Apostolien teot kirjoitettiin tallentamaan varhaisseurakunnan historia. Kirjassa korostetaan helluntain merkitystä ja sen myötä tullutta vahvistusta toimia Jeesuksen Kristuksen tehokkaina todistajina. Apostolien teoissa kerrotaan apostolien toiminnasta Kristuksen lähettiläinä Jerusalemissa, Juudeassa, Samariassa ja koko ympäröivässä maailmassa. Kirjassa valaistaan Pyhän Hengen lahjaa, joka vahvistaa, ohjaa ja opettaa meitä toimien myös meidän neuvonantajanamme. Sitä lukiessamme rohkaistumme Pietarin, Johanneksen ja Paavalin kokemien monien ihmeiden kautta. Apostolien teoissa korostetaan kuuliaisuutta Jumalan Sanalle ja kuinka Kristuksen tunteminen muuttaa ihmisen läpikotaisin. Siinä on myös monia viittauksia niihin, jotka hylkäsivät opetuslasten sanoman Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Vallanhalu, ahneus ja monet muut paheet käyvät ilmi kirjan tapahtumissa.

Tärkeimmät jakeet:
Apt. 1:8, "Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."

Apt. 2:4: "He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi."

Apt. 4:12, "Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla."

Apt. 4:19-20: “Mutta Pietari ja Johannes vastasivat heille: Onko Jumalan edessä oikein totella ennemmin teitä kuin Jumalaa? Ratkaiskaa itse. Me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet."

Apt. 9:3-6: "Matkalla, Saulin ollessa jo lähellä Damaskosta, taivaasta leimahti yhtäkkiä valo hänen ympärilleen. Hän kaatui maahan ja kuuli äänen sanovan: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" Hän kysyi: "Herra, kuka sinä olet?" Ääni vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Nouse ja mene kaupunkiin. Siellä saat kuulla, mitä sinun on tehtävä."

Apt. 16:31: "He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi."

Lyhyt yhteenveto: Apostolien teoissa kerrotaan alkuseurakunnan historia, Jeesuksen Kristuksen evankeliumin leviäminen ja sitä kohdannut vastustus. Monet uskolliset palvelijat saarnasivat ja opettivat Jeesuksen Kristuksen evankeliumia ja heistä Saul, jonka nimi muutettiin Paavaliksi, oli kaikkein vaikutusvaltaisin. Ennen kääntymistään Paavali nautti kristittyjen vainoamisesta ja tappamisesta. Paavalin dramaattinen kääntyminen tapahtui Damaskoksen tiellä (Apt. 9:1-31) ja se on Apostolien tekojen huipentuma. Kääntymisensä jälkeen hän toimi toisessa äärimmäisyydessä rakastaen Jumalaa ja saarnaten hänen Sanaansa suurella voimalla, innokkuudella ja elävän Jumalan totuuden hengessä. Pyhä Henki vahvisti opetuslapsia olemaan hänen todistajiaan Jerusalemissa (luvut 1–8:3), Juudeassa ja Samariassa (luvut 8:4–12:25), ja maailman ääriin saakka (luvut 13:1–28:31). Luvusta 13 eteenpäin kuvataan Paavalin kolmea lähetysmatkaa (13:1–21:16), hänen oikeudenkäyntiään Jerusalemissa ja Kesareassa (21:17–26:32) ja hänen viimeistä matkaansa Roomaan (27:1–28:31).

Erityispiirteet: Apostolien teot on silta Vanhan lakiin pohjautuvan ja Uuden armoon ja uskoon pohjautuvan liiton välillä. Tämä ilmenee monista kirjan tapahtumista. Ensimmäiseksi, Pyhän Hengen toiminta muuttui. Vanhassa testamentissa hänen ensisijainen tehtävänsä oli Jumalan lähettiläiden ulkoinen "voitelu". Heihin kuuluivat Mooses (3. Moos. 11:17), Otniel (Tuom. 3:8-10), Gideon (Tuom. 6:34), ja Saul (1. Samuel 10:6-10). Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Pyhä Henki asettui asumaan uskovien sydämeen (Room 8:9-11; 1. Kor. 3:16) ohjaten ja vahvistaen heitä. Meissä asuva Pyhä Henki on Jumalan lahja niille, jotka ottavat hänet uskon kautta vastaan.

Paavalin uskoon tulo oli häikäisevä esimerkki Vanhan ja Uuden liiton välisestä muutoksesta. Paavali myönsi olleensa ennen uskoon tuloaan mitä tiukimman israelilaisen ja väitti lakiin perustuvan vanhurskautensa olleen moitteettoman (Fil. 3:6), jopa siihen pisteeseen saakka, että hän vainosi niitä, jotka opettivat pelastusta uskon kautta Kristukseen. Uskoontulonsa jälkeen hän ymmärsi kaikkien lakihenkisten tekojensa olleen arvottomia pitäen niitä "roskana... , jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle. Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo" (Fil. 3:8-9). Näin ollen me elämme nyt uskon kautta, emmekä lain tekojen kautta, jotta kukaan ei voisi ylpeillä (Ef. 2:8-9).

Pietarin näky purjekankaasta Apt. 10:9-15 oli toinen merkki muutoksesta Vanhaan liittoon. Tässä tapauksessa kyseessä oli juutalaisten sallittuja ruokalajeja koskevat säädökset. Uudessa liitossa juutalaiset ja pakanakansat ovat yhtä maailmanlaajuisen seurakunnan alla. Puhtaat eläimet ikään kuin kuvasivat juutalaisia ja epäpuhtaat eläimet ikään kuin kuvasivat pakanoita. Ne molemmat Jumala puhdisti Kristuksen uhrikuoleman kautta. Nyt kummatkin on yhdistetty Uuden liiton alle.

Käytännön sovellutus: Jumala pystyy tekemään suuria tekoja tavallisten ihmisten kautta, kun hän vahvistaa heitä Hengellään. Jumala otti joukon kalastajia ja käytti heitä mullistamaan maailman (Apt. 17:6). Jumala otti kristittyjä vihaavan murhaajan ja teki hänestä kaikkien aikojen suurimman evankelistan, joka kirjoitti melkein puolet Uuden testamentin kirjoista. Jumala käytti kristittyjen vainoa levittääkseen tämän "uuden uskon" nopeammin kuin mikään muu uskonto on koskaan levinnyt. Hän voi tehdä saman meitä käyttäen ja hän sen tekeekin: hän muuttaa sydämemme, voimistaen meitä Pyhällä Hengellä ja antaa meille halun levittää hyvää sanomaa pelastuksesta Kristuksen kautta. Epäonnistuisimme pahemman kerran, jos yrittäisimme tehdä sitä omiin voimiimme luottaen. Kuten Apt. 1:8 opetuslapset, meidän on odotettava Hengen voimaa ja sen avulla voimme täyttää Suuren Lähetyskäskyn (Matt. 28:19-20). English


Uuden testamentin yleiskatsaus



Apostolien teot