Kenelle meidän pitäisi rukoilla—Isälle, Pojalle vai Pyhälle Hengelle?



Kysymys: Kenelle meidän pitäisi rukoilla—Isälle, Pojalle vai Pyhälle Hengelle?

Vastaus:
Kaikki rukoukset tulisi kohdistaa kolmiyhteiselle Jumalalle - Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Raamatun mukaan voimme rukoilla yhdelle heistä tai kaikille kolmelle, koska nämä kolme ovat yksi. Rukoilemme Isälle psalmin kirjoittajan sanoin, "Herra, kuule minua, huomaa huokaukseni! " (Ps. 5:2). Herralle Jeesukselle rukoilemme kuten Isälle, koska he ovat yhdenveroisia. Rukous yhdelle kolmiyhteisestä Jumalasta on kuin rukous kaikille heistä. Stefanus rukoili kokiessaan marttyyrikuoleman, ""Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni" (Ap. t. 7:59). Meidän tulee myös rukoilla Kristuksen nimessä. Paavali kannusti efesolaisia uskovia sanoen, "Kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä" (Ef.5:20). Jeesus vakuutti opetuslapsilleen, että pyysivät he mitä tahansa hänen nimessään - siis hänen tahtonsa mukaisesti - sen hän heille myöntäisi (Joh. 15:16; 16:23). Samoin meitä käsketään rukoilemaan Pyhälle Hengelle and hänen voimansa kautta. Henki auttaa meitä rukoilemaan jopa silloin, kun emme tiedä kuinka tai mitä meidän pitäisi anoa (Room. 8:26; Juuda 20). Kaikkein parhain tapa ymmärtää kolmiyhteisen Jumalan asema rukouksessa on kenties ajatella, että rukoilemme Isälle Pojan kautta (hänen nimessään) Pyhän Hengen voiman kautta. Kaikki kolme ovat aktiivisesti mukana uskovan rukouksessa.

Aivan yhtä tärkeää on se, kenelle meidän ei pidä rukoilla. Jotkut ei-kristilliset uskonnot rohkaisevat seuraajiaan rukoilemaan monille jumalille, kuolleille sukulaisille tai hengille. Roomalaiskatolisia kehotetaan rukoilemaan Marialle ja pyhimyksille. Sellaiset rukoukset eivät ole raamatullisia. Päinvastoin, ne loukkaavat taivaallista Isäämme. Tämän ymmärtämiseksi meidän tarvitsee ainoastaan tarkastella rukouksen luonnetta. Rukouksessa on monia eri elementtejä ja jos tarkastelemme niistä ainoastaan kahta - ylistystä ja kiitollisuutta - ymmärrämme, että rukouksen ytimenä on palvonta. Kun me ylistämme Jumalaa, me palvomme häntä hänen ominaisuuksiensa tähden ja hänen kättensä töistä elämässämme. Kun me esitämme rukouksen kiitoksena, me palvomme hänen hyvyyttään, armollisuuttaan ja rakkauttaan meitä kohtaan. Palvominen kunnioittaa Jumalaa ja ainoastaan hän on kunnioittamisen arvoinen. Kenelle muulle tahansa rukoilemisessa on ongelmana, että Jumala ei halua jakaa kunniaansa. Itse asiassa kenelle muulle tahansa rukoileminen on epäjumalanpalvontaa. "Minä olen Herra, Jahve on minun nimeni. Kunniani kirkkautta minä en kenellekään luovuta, en minulle kuuluvaa ylistystä jumalankuville" (Jes. 42:8).

Rukouksen muita osia ovat katumus, tunnustaminen ja anominen, jotka ovat myös jumalanpalvomista. Me teemme parannuksen, koska Jumala on anteeksiantavainen ja rakastava Jumala, joka on antanut meille mahdollisuuden anteeksiantoon Poikansa ristinkuoleman kautta. Me tunnustamme syntimme, koska Raamatun mukaan “Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1. Joh. 1:9). Me tulemme hänen luokseen pyyntöinemme, koska tiedämme hänen rakastavan ja kuulevan meitä. Tämä on myös osa Jumalan palvontaa, koska hän armossaan ja hyvyydessään on valmis kuuntelemaan ja vastaamaan. Näitä kaikkia seikkoja tarkastellessamme meidän on helppo havaita, kuinka kenelle tahansa muulle rukoileminen ei ole hyväksyttävää, koska rukous on palvonnan eräs muoto ja se pitää kohdistaa ainoastaan ja vain Jumalalle. Kenelle meidän pitäisi rukoilla? Vastaus tähän on Jumalalle. Jumalalle rukoileminen ja yksin hänelle on paljon tärkeämpää, kuin keskittyminen siihen, kenelle kolmiyhteisen Jumalan persoonalle meidän tulisi osoittaa rukouksemme.

English


Paluu suomenkieliselle etusivulle



Kenelle meidän pitäisi rukoilla—Isälle, Pojalle vai Pyhälle Hengelle?