Mitä jos en tunne olevani pelastunut?


Kysymys: Mitä jos en tunne olevani pelastunut?

Vastaus:
Tämä on yleinen kysymys kristittyjen keskuudessa. Monet epäilevät pelastustaan, koska heillä ei ole pelastuksen tunnetta. Raamattu kertoo meille paljon pelastuksesta, mutta se ei kerro mitään "pelastuksen tunteesta". Pelastus on prosessi, jossa syntinen vapautuu "vihasta" eli Jumalan tuomiosta synneille (Room. 5:9; 1. Tess. 5:9). Jeesuksen kuolema ristillä ja sitä seurannut ylösnousemus pelastivat meidät (Room. 5:10; Ef. 1:7).

Meidän osamme pelastusprosessissa on pelastua uskon kautta. Meidän on ensiksi kuultava evankeliumi eli hyvät uutiset Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemisesta (Ef. 1:13). Meidän on uskottava, siis luotettava täysin Herraan Jeesukseen (Room. 1:16) ja yksin hänen uhriinsa. Me emme voi luottaa yhtään laisinkaan omiin tekoihimme pelastuksessamme. Tämä usko, joka on lahja Jumalalta, sitä me emme voi synnyttää itse (Ef. 2:8-9). Siihen kuuluu katumus eli mielipiteemme muutos koskien syntiä ja Kristusta (Ap. t. 3:19) ja Herran nimeen turvautuminen (Room. 10:9-10, 13). Pelastus johtaa muuttuneeseen elämään, kun me alamme elämää uusina luomuksina (2. Kor. 5:17).

Nykymaailmassa elämä keskittyy monesti tunteisiin ja tämä on tunkeutunut seurakuntaelämäänkin. Mutta emme voi luottaa tunteisiin. Ne muuttuvat kuin vuorovesi, joka tuo merilevää rannoille ja vie mennessään rantahiekkaa jalkojemme alta. Samoin on niiden laita, jotka sallivat tunteiden hallita elämäänsä. Pienet elämän tapahtumat, kuten päänsärky, pilvinen päivä tai ystävän harkitsemattomasti sanoma sana voivat murentaa hyvänolontunnettamme ja saattaa meidät osittaiseen epätoivoon. Epäilys ja masentuneisuus ovat tuloksena, jos sallimme tunteidemme korvata totuuden kristillisessä elämässämme. Näin emme saa toimia.

Kristitty, joka on tietoinen tunteiden vaarasta ja joka on varustautunut kohtaamaan alakuloiset päivät, on totuuden, eikä tunteiden johdattama. Hän ei perusta elämäänsä tunteiden varaan. Juuri tunteiden varassa eläminen on virhe, johon monet syyllistyvät. He ovat itseensä sulkeutuneita ja analysoivat jatkuvasti tunteitaan. He epäilevät jatkuvasti suhdettaan Jumalaan. "Rakastanko minä todella Jumalaa?" "Rakastaako hän minua?" "Olenko minä tarpeeksi hyvä?" Meidän on syytä lopettaa itseemme ja tunteisiimme keskittyminen ja ohjata huomiomme Jumalaan ja hänen Sanansa opetuksiin.

Jos keskitymme omiin subjektiivisiin tunteisiimme Jumalan totuuksien sijaan, silloin elämme jatkuvassa tappiomielialan vallassa. Puolueeton totuus keskittyy uskon suuriin opetuksiin ja niiden merkitykseen elämässä: Jumalan kaikkivaltaisuuteen, Kristuksen ylipapin rooliin, Pyhän Hengen antamiseen, ja iankaikkisen elämän toivoon. Näiden suurten totuuksien ymmärtäminen, niihin keskittyminen ja niiden toistaminen mielessämme auttaa meitä kohtaamaan kaikki elämän koettelemukset ja pitää uskomme voimakkaana ja elinvoimaisena. Keskittymällä tunteisiimme sen sijaan, mitä tiedämme Jumalasta, on varma tie hengelliseen tappioon. Kristillinen elämä merkitsee kuolemista itsellemme ja uuden elämän elämistä (Room. 6:4). Tälle uudelle elämälle on tyypillisiä, että ajatuksemme keskittyvät häneen, joka pelasti meidät, eikä Jeesuksen kanssa ristille naulatun vanhan ruumiimme tunteisiin. Jos keskitymme ajattelemaan itseämme ja tunteitamme, silloin elämämme keskipisteenä on kuoleva kehomme.

Jumala lupasi pelastaa meidät, jos tulemme hänen luokseen uskossa. Hän ei koskaan luvannut, että me tuntisimme itsemme pelastuneiksi.

English
Paluu suomenkieliselle etusivulle

Mitä jos en tunne olevani pelastunut?