Miltä Jumala näyttää?


Kysymys: Miltä Jumala näyttää?

Vastaus:
Jumala on henki (Joh. 4:24) ja siksi emme voi kuvailla hänen ulkonäköään. 2. Moos. 33:20 kertoo meille, "Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon." Syntisinä ihmisolentoina emme pysty näkemään Jumalaa hänen kirkkaudessaan. Syntiset ihmiset eivät voi katsoa hänen sanoinkuvaamatonta olemustaan ja kirkkauttaan turvallisesti.

Raamattu kuvailee Jumalaa useasti. Niitä ei saa ymmärtää konkreettisina kuvauksina Jumalan ulkonäöstä, vaan paremminkin Jumalan ilmaisuina siitä, miten hän haluaa meidän käsittävän itsensä. Jumalan ulkomuoto on meidän ymmärryksemme ja kuvaustemme ulottumattomissa. Jumala antaa meille pieniä pilkahduksia itsestään opettaakseen meille totuuksia itsestään, eikä suinkaan sen vuoksi, että voisimme muodostaa kuvan hänestä. On kaksi raamatunkohtaa, jotka kuvaavat Jumalan ihmeellistä ulkomuotoa ja ne löytyvät Hes. 1:26-28 ja Ilm. 1:14-16.

Hes. 1:26-28 kuvailee, "Ja ylhäällä, niiden päällä olevan levyn yläpuolella, oli jotakin, mikä hohti kuin safiiri. Se oli valtaistuimen muotoinen, ja tällä valtaistuinta muistuttavalla istui joku ihmisen kaltainen. Minä näin kuin puhtaan kullan loisteen. Tuon ihmisen kaltaisen lanteiden kohdalta lähti ylöspäin tulinen kehä, ja lanteiden kohdalta alaspäin näin hohtavan tulikehän. Loiste ympäröi istuimen, se oli kuin sadepäivänä pilvessä näkyvä kaari." Ilm. 1:14-16 jakeet kertovat meille, "Hänen päänsä ja hiuksensa hohtivat valkoisina kuin valkoinen villa, kuin lumi, ja hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit. Hänen jalkansa välkehtivät kuin sulatusuunissa hehkuva pronssi, ja hänen äänensä oli kuin suurten vesien pauhu. Hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, hänen suustaan pisti esiin kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat kuin loistava keskipäivän aurinko."

Näissä jakeissa Hesekiel ja Johannes pyrkivät kuvailemaan Jumalaa. Heidän täytyi käyttää symbolisia ilmaisuja kuvaillakseen sitä, mihin ihmiskielen ilmaisut eivät riitä, esim. "kuin" ja "kaltainen". Tiedämme, että taivaaseen päästyämme "saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on" (1. Joh. 3:2). Syntiä ei enää ole ja siksi pystymme näkemään Jumalan kaikessa hänen loistossaan.

English
Paluu suomenkieliselle etusivulle

Miltä Jumala näyttää?