settings icon
share icon
Kysymys

Onko väärin kyseenalaistaa Jumala?

Vastaus


Pohjimmiltaan kyseessä ei ole, pitäisikö meidän kyseenalaistaa Jumala, vaan paremminkin millä tavoin - ja mistä syystä - me kyseenalaistaisimme hänet? Jumalan kyseenalaistaminen ei itsessään ole väärin. Profeetta Habakuksella oli kysymyksiä koskien Jumalan suunnitelmien ajoitusta ja käytäntöönpanotapoja. Habakusta ei nuhdeltu kysymyksistään, paremminkin hänelle vastattiin kärsivällisesti ja profeetta päättääkin kirjansa ylistämällä Jumalaa.

Psalmeissa Jumalalle esitetään monia kysymyksiä (Ps. 10, 44, 74, 77). Kyseessä ovat vainottujen hätähuudot, he ovat epätoivoisia ja pyytävät Jumalan apua ja asioihin puuttumista. Vaikkakaan Jumala ei aina vastaa kysymyksiimme haluamallamme tavalla, voimme näiden jakeiden perusteella päätellä, että sydämestä tullut kysymys on Jumalalle hyväksyttävä.

Tekopyhästä sydämestä esitetyt tai teennäiset kysymykset ovat aivan eri asia. ”Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä” (Hepr. 11:6). Kun kuningas Saul oli niskoitellut Jumalaa vastaan, kaikki hänen kysymyksensä jäivät vaille vastausta (1. Sam. 28:6).

On aivan eri asia puntaroida, miksi Jumala salli tietyt tapahtumat kuin suoraan epäillä Jumalan hyvyyttä. Epäröiminen ja heikko usko eroaa Jumalan kaikkivaltaisuuden kyseenalaistamisesta ja hänen luonteensa mustamaalaamisesta. Lyhyesti sanottuna, rehti kysymys ei ole synti, mutta kapinoiva, katkera, ja epäluotettava sydän on. Jumala ei pelkää kysymyksiä. Jumala kutsuu meidät läheiseen kanssakäymiseen kanssaan. Kun me kyseenalaistamme Jumalan, kysymyksen pitäisi tulla nöyrästä ja avoimesta sydämestä. Me voimme esittää kysymyksiä Jumalalle, mutta emme voi odottaa vastauksia, jos emme ole aidosti kiinnostuneita hänen vastauksistaan. Jumala näkee sydämeemme ja tietää, olemmeko aidosti kiinnostuneita etsimään hänen valistuksestaan. Sydämemme asenne ratkaisee, onko Jumalan kyseenalaistaminen oikein vai väärin.

English



Paluu suomenkieliselle etusivulle

Onko väärin kyseenalaistaa Jumala?
Jaa tämä sivu: Facebook icon Twitter icon Pinterest icon Email icon

© Copyright Got Questions Ministries