settings icon
share icon
Kysymys

Tulisiko kristityn pelata videopelejä?

Vastaus


Jumalan Sana kirjoittaminen saatettiin päätökseen noin 2000 vuotta sitten. Näin ollen siinä ei käsitellä videopelien pelaamista. Raamatun periaatteet ajan hyödyllisestä käytöstä soveltuvat kuitenkin nykyaikaankin. Kun Jumala osoittaa meille jonkin tietyn asian kontrolloivan elämäämme, meidän pitäisi murtaa tuo tapa. Tällaista "paastoamista" voidaan soveltaa ruokiin, elokuviin, televisio-ohjelmiin, musiikkiin, videopeleihin tai mihin tahansa, joka estää meitä tuntemasta ja rakastamasta Jumalaa ja palvelemasta muita kristittyjä. Jotkut asiat eivät kenties ole väärin itsessään, mutta ne voivat kuitenkin muuttua idoleiksi, jos ne vieraannuttavat meidät ensimmäisestä rakkaudestamme (Kol. 3:5; Ilm. 2:4). Käsittelemme seuraavassa muutamia videopelien pelaamiseen, television katseluun, elokuviin ja muihin maallisiin harrastuksiin liittyviä periaatteita.

1. Ovatko videopelit minulle hyödyksi vai ovatko ne pelkästään viihdettä? Sellainen on hyödyllistä, mikä kasvattaa minua tai antaa minulle uusia taitoja. Lisääkö videopelien pelaaminen rakkauttasi Jumalaa kohtaan, kohentaako se mahdollisuuksiasi palvella toisia? “Kaikki on minulle luvallista -- mutta kaikki ei ole hyödyksi. Kaikki on luvallista -- mutta kaikki ei ole rakentavaa" (1. Kor. 10:23-24; Room. 14:19). Kun Jumala mahdollistaa rentoutumisen, meidän pitäisi hyödyntää se ylentävillä harrastuksilla. Vai valitsemmeko sallitun toiminnan kunnioittavan toiminnan sijaan? Jos meillä on valinnanmahdollisuus hyvän, paremman tai parhaimman välillä, meidän pitäisi valita se paras vaihtoehto (Gal. 5:13-17).

2. Onko videopelien pelaaminen oman tahtomme noudattamista vai Jumalan tahdon noudattamista? Jumalan tahto lapsilleen on tiivistetty seuraavaan kaikkein suurimpaan käskyyn: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" (Luuk. 10:27). Synti on saastuttanut tahtomme. Koska meidät on pelastettu itsekkäistä haluistamme, meidän pitäisi alistaa tahtomme Jumalalle(Fil. 3:7-9). Jumalan tahto muuttaa tahtomme (Ps. 143:10). Askel askeleelta hänen tahdostaan tulee meidänkin suurin tahtomme.

Monet kuvittelevat Jumalan tahdon olevan pitkästyttävän ja nöyryyttävän. He näkevät sielunsa silmin yksinäisen munkin luostarissa tai seurakunnan tiloja siivoavan nuorukaisen. Tilanne on päinvastainen, sillä Jumalan tahtoa seuraavat ovat kaikkein iloisimpia ja seikkailunhaluisimpia. Sellaisten henkilöiden elämänkertojen kuten Hudson Taylorin, Amy Carmichaelin, Corrie Ten Boomin ja George Muellerin lukeminen vahvistaa tämän. Heillä oli haasteita maailman, lihansa ja sielunvihollisen taholta. Heillä ei kenties ollut paljoakaan tämän maailman mammonaa, mutta Jumala käytti heitä suuriin tekoihin. Alussa hänen tahtonsa saattaa vaikuttaa lähes mahdottomalta ja aivan liian pyhältä ollakseen yhtään kiinnostavaa, mutta Jumala antaa meille voimaa sen suorittamiseen ja halun sen tekemiseen. "Jumalani, minä täytän mielelläni tahtosi, sinun lakisi on minun sydämessäni" (Ps. 40:9, lue myös Hepr. 13:21).

3. Tuottavatko videopelit kunniaa Jumalalle? Joissakin videopeleissä ihannoidaan väkivaltaa, laittomuutta ja tyhmiä päätöksiä (esim., "Olen menettänyt mahdollisuuteni tässä autokilpailussa, näin ollen kolaroin tahallani."). Kristittyinä meidän toimiemme pitäisi tuottaa Jumalalle kunniaa (1, Kor. 10:31) ja auttaa meitä kasvamaan Kristuksen armon tuntemisessa.

4. Johtaako videopelien pelaaminen hyviin tekoihin? "Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut" (Ef. 2:10; Tiitus 2:11-14; 1. Piet. 2:15). Laiskuus ja itsekkyys ovat vastoin Jumalan tarkoituksia, hän on tarkoittanut meidät tekemään hyviä töitä (1. Kor. 15:58; Gal. 6:9-10).

5. Parantaako videopelien pelaaminen itsehillintääni? Monet ovat sanoneet videopelien muuttuneen pahaksi tavaksi tai pakkomielteeksi. Kristityn elämässä ei ole tilaa sellaisille paheille. Paavali vertasi kristityn elämää urheilijan harrastamaan itsekuriin palkinnon voittamiseksi. Kristityillä on suurempi motivaatio elämänsä kurinalaistamiseen, nimittäin iankaikkinen elämä taivaassa (1. Kor. 9:25-27).

6. Onko videopelien pelaaminen hyvää ajankäyttöä? Meidän on tehtävä selko siitä, kuinka olemme käyttäneet elämämme rajalliset minuutit. Tuntikausien viettäminen videopelejä pelaten on tuskin luokiteltavissa hyödylliseksi ajan käytöksi. "Katsokaa siis tarkoin, miten elätte: älkää eläkö tyhmien tavoin, vaan niin kuin viisaat. Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha. Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto" (Ef. 5:15-17). "Jotta eläisitte jäljellä olevan maallisen elämänne Jumalan tahdon mukaisesti ettekä ihmisten himoja seuraten" (1. Piet. 4:2; Kol. 4:5; Jaakob 4:14; 1. Piet. 1;14-22).

7. Läpäiseekö videopelien pelaaminen Fil. 4:8 vaatimuksen? "Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen" (Fil. 4:8). Onko mielesi keskittynyt maallisiin vai hengellisiin asioihin pelatessasi videopelejä?

8. Sopiiko videopelien pelaaminen elämäni kokonaistarkoitukseen? Paavali kirjoitti viimeisinä aikoina ihmisten olevan "...petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa" (2. Tim. 3:4). Länsimaiden kulttuuri on tämän kuvauksen mukainen. Me haluamme pelata. Uskottomilla on pakkomielle huvituksista, oli kyseessä elokuvat, urheilu tai musiikki, koska heidän elämässään ei ole mitään korkeampaa tarkoitusta kuin nauttia elämästä ennen kuolemaa. Viihde ei tuo pysyvää tyydytystä (Saarn. 2:1). Kun kristityllä on samat pakkomielteet kuin uskottomilla, voimmeko rehellisesti sanoa hänen edustavan uutta elämäänsä "tämän kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä" loistaen "kuin tähdet taivaalla" (Fil. 2:15)? Vai onko tämä todistus muille, että emme ole yhtään erilaisia, eikä Kristus ole saanut elämässämme minkäänlaista merkittävää muutosta aikaan?

Paavali piti Jumalan tuntemista, rakastamista ja tottelemista elämänsä tärkeimpinä asioina. "Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu... Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa" (Fil. 3:7-10). Osoittaako videopelien pelaaminen rakkauttani Jumalaa vai maailmaa kohtaan? (1. Joh. 2:15-17).

9. Kohdistaako videopelien pelaaminen huomioni iankaikkisiin asioihin? Kristittyjen toivo on iankaikkisissa palkinnoissa, jos he ovat uskollisia maan päällä (lue Matt.6:19-21 ja 1. Kor. 3:11-16). Jos keskitymme elämään iankaikkisuutta varten maanpäällisen elämän sijaan, silloin me annamme aikamme, resurssimme ja sydämemme Jumalan työlle (Kol. 3:1-2, 23-24). Jos omaisuutemme ja toimintamme johtaa kultakruunujen menetykseen, minkä arvoisia ne silloin ovat (Luuk, 12:33-37)? Usein kristityt pyrkivät palvelemaan sekä Jumalaa että omia halujaan. Mutta Jeesus opetti selkeästi, ”Kukaan ei voi palvella kahta herraa" (Matt. 6:24). Jumala antaa meille ilon hetkiä työn ja levon myötä (Saarn. 5:19; Matt. 11:28-29; Kol. 3:23-24). Meidän on pidettävä työ ja huvitukset tasapainossa. Kun me varaamme hetken lepoa varten Jeesuksen tavoin (Mark. 6:31), on meidän syytä käyttää tuokin aika rakentavalla tavalla.

Kysymys ei ole siitä, saanko pelata videopelejä vaan siitä, ovatko videopelit paras vaihtoehto? Rakentaako se minua, osoitanko sitä kautta rakkautta naapuriani kohtaan, tuotanko sillä kunniaa Jumalalle? Meidän on tavoiteltava kunnioittavia, eikä ainoastaan sallittuja toimintoja. Minne Herra sinua ohjaakaan, seuraa häntä ennen kaikkea muuta. Valmistaudu iäisyyteen. Jokainen uhraus on mitätön sen jälkeen, kun olemme tavanneet Jeesuksen.

English



Paluu suomenkieliselle etusivulle

Tulisiko kristityn pelata videopelejä?
Jaa tämä sivu: Facebook icon Twitter icon Pinterest icon Email icon

© Copyright Got Questions Ministries