Kuinka voimme tietää, mitkä kirjat kuuluvat Raamattuun, koska Raamattu ei nimeä niitä erikseen?


Kysymys: Kuinka voimme tietää, mitkä kirjat kuuluvat Raamattuun, koska Raamattu ei nimeä niitä erikseen?

Vastaus:
Koska Raamattu on uskomme perusta, kuinka voimme tietää, mitkä kirjat kuuluvat siihen, koska Raamattu ei nimeä niitä erikseen? Tämä on erittäin tärkeä kysymys, koska mikä tahansa ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Onko Jumalan tiedonvälityksessä ihmisen kanssa heikkoa lenkkiä? Jos sellainen on olemassa, silloin emme voi luottaa siihen.

Tarkastellaan tämän tiedonvälityksen eri linkkejä. Ensimmäisenä on Jumalan halu kommunikoida kanssamme. Tämä perustuu hänen rakkauteensa. Jumalan rakkauden osoitus on tuoda itsensä ilmi luomakunnalleen. Seuraava lenkki on Jumalan Sanan julkituominen ihmiskirjoittajien kautta. Tätä prosessia Raamattu kutsuu "innoitukseksi". Siinä oli kyse Jumalan vaikutuksesta ihmisten mielessä heidän kirjoittaessaan Raamatun ensimmäisiä käsikirjoituksia (2. Tim. 3:16). Tätä vaihetta seuraa julistus, kun Jumalan Sanaa jaetaan kuulijakunnalle saarnaamisen tai muiden keinojen välityksellä. Seuraava vaihe on hyväksyntä, kun Jumalan seuraajat erottivat Pyhät Kirjoitukset muista uskonnollisista kirjoituksista. Sitä seuraa säilytys, jonka ansiosta Jumalan Sana on säilynyt nykypäivään saakka kaikista tuhoamisyrityksistä huolimatta. Viimeisenä on valaiseminen, kun Pyhä Henki avaa uskovan mielen ymmärtämään vastaanotettua Sanaa.

Tämä on ketju, joka koostuu innoituksesta, julistuksesta, hyväksymisestä, säilytyksestä ja valaisemisesta. Uskomme Jumalan olleen mukana kaikissa näissä vaiheissa. Miksi Jumala olisi innoittanut sanomansa, jos hän ei haluaisi säilyttää sitä? Miksi hän osoittaisi sanansa meille, eikä auttaisi meitä tunnistamaan viestiään?

Tätä Jumalan Sanan tunnistamista kutsutaan "kanonisoimiseksi". Haluamme korostaa sitä, että Jumala määritteli kaanonin. Seurakunnan tehtäväksi jäi sen löytäminen. Seurakunta ei luonut Raamatun kaanonia. Paremminkin, seurakunta löysi ja hyödynsi sitä. Toisin sanoen, Jumala Sana on innoitettu ja autoritaarinen sen antamisesta alkaen, "Sen luja perusta on taivaassa" (Ps. 119:89). Seurakunta yksinkertaisesti tunnisti ja hyväksyi sen.

Seurakunta käytti seuraavia kriteereitä tunnistaakseen ja hyväksyäkseen kirjoituksen Raamattuun kuuluvaksi:
1) Oliko kirja Jumalan profeetan kirjoittama?
2) Oliko kirjoittajan todisteina ihmetekoja?
3) Kertooko kirja totuuden Jumalasta, ilman valheita ja ristiriitoja?
4) Onko kirjalla todisteita jumalallisesta voimasta muuttaa elämä?
5) Hyväksyivätkö kirjan ensimmäiset vastaanottajat sen Jumalan Sanana?

Näistä ehdoista ensimmäinen on kaikkein tärkein: oliko kirjoittaja profeetta? Sen seurausehto on, "Saiko kirja apostolien hyväksynnän?" Se oli alkuseurakunnan päätesti kanonisuuden suhteen. Se oli luonnollinen seuraus apostolien roolista. Olivathan he Jumalan lähettämiä alkuseurakunnan perustajia ja johtajia. Siksi on oletettavaa, että seurakunta sain Sanan heidän kauttaan.

Heille luvattiin Totuuden Henki, joka auttaisi heitä muistamaan Kristuksen sanat (Joh. 14:26) ja auttamaan heitä "tuntemaan koko totuuden" (Joh. 16:13). Kristuksen taivaaseen nousemisen jälkeen apostolit saivat yliluonnollisia kykyjä, joiden avulla he tekivät työtään ja vahvistivat viestinsä (Ap. t. 2:4). Jumalan talous on rakennettu apostolien ja profeettojen perustukselle (Ef. 2:20). Apostolien erityisaseman valossa on ymmärrettävää, että apostolisuus oli yksi kaanonin keskeisimmistä ehdoista. Esimerkiksi Matteuksen evankeliumi kuuluu kaanoniin, koska apostoli kirjoitti sen. Markus taas oli apostoli Pietarin työtoveri ja siksi Markuksen evankeliumi on niin ikään hyväksytty.

Kun Uutta testamenttia kirjoitettiin, sen yksittäiset kirjat ja kirjeet hyväksyttiin välittömästi Jumalan Sanana ja niitä jaettiin muille heidän parhaakseen. Tessalonian seurakunta vastaanotti Paavalin kirjoitukset Jumalan Sanana (1. Tess. 2:13). Paavalin kirjeiden kopioita jaettiin seurakuntien keskuudessa jo apostolisina aikoina (Kol. 4:16). Pietari tunnusti Paavalin kirjoitukset Jumalan innoittamiksi ja piti niitä yhdenvertaisina "muiden kirjoitusten" kanssa (2. Piet. 3:15-16). Paavali lainasi Luukkaan evankeliumista ja kutsui sitä "Raamatuksi" (1. Tim. 5:18). Tämä laaja hyväksyntä on vastakohtana niille muutamille kyseenalaistetuille kirjoille, jotka lopulta hylättiin kaanoniin kuulumattomina ja jotka saivat vähäistä arvonantoa vain hetken aikaa.

Myöhempinä aikoina vääräoppisuus kasvoi ja jotkut alkuseurakunnan piirissä alkoivat ihannoida kyseenalaisia uskonnollisia kirjoituksia, seurakunnat viisaasti kokoontuivat kirkolliskokouksiin antaen julkisen hyväksyntänsä 27:lle Uuden testamentin kirjalle. Niiden käyttämien kriteerien vuoksi voimme puolueettomasti erottaa, mitkä kirjat ovat Jumalalta ja mitkä ovat ihmisen aikaansaannoksia. Kirkolliskokoukset päättivät pitäytyä jo laajasti hyväksyttyihin kirjoihin. Näin toimiessaan he päättivät "noudattaa apostolien opetusta" (Ap. t. 2:42).

English
Paluu suomenkieliselle etusivulle

Kuinka voimme tietää, mitkä kirjat kuuluvat Raamattuun, koska Raamattu ei nimeä niitä erikseen?