settings icon
share icon
Kysymys

Mitä on sijaisteologia?

Vastaus


Sijaisteologian mukaan kirkko on ottanut Israelin paikan Jumalan suunnitelmissa. Sijaisteologian kannattajat uskovat, että juutalaiset eivät enää ole Jumalan valittu kansa ja että Jumalalla ei ole tiettyjä erityisiä suunnitelmia Israelille. Kaikki eri näkemykset koskien kirkon ja Israelin asemaa voidaan jakaa kahteen leiriin: joko kirkko on Israelin jatkumo (sijais- tai konventtiteologia) tai kirkko on täysin erillinen Israelista (dispensitionalismi/premilleanilismi).

Sijaisteologian mukaan kirkko on ottanut Israelin paikan ja monet Raamatun lupaukset Israelille ovat täyttyneet kristillisessä kirkossa, eivätkä Israelissa. Näin ollen Raamatun lupaukset koskien Israelille annettuja siunauksia ja Luvattuun Maahan palauttamisesta ovat "hengellisiä" tai "vertauskuvallisia" Jumalan kirkolle antamista lupauksista. Tämän näkökannan suurimpana ongelmana on juutalaisten jatkuva olemassaolo kautta vuosisatojen ja erityisesti nykyisen modernin Israelin valtion uudelleen syntyminen. Jos Jumala on tuominnut Israelin, eikä heillä ole tulevaisuutta juutalaisena valtiona, kuinka silloin voimme selittää juutalaisen kansan yliluonnollisen selviytymisen viimeisten 2000 vuoden aikana kaikista sen tuhoamisyrityksistä huolimatta? Kuinka voimme selittää Israelin valtion uudelleen syntymisen 1900 luvulla, vaikka sitä ei ole ollut olemassa lähes 1900 vuoteen?

Uusi testamentti opettaa selkeästi kirkon ja Israelin olevan toisistaan erillisiä. Raamatullisessa mielessä kirkko on täysin erillään ja erilainen Israelista, eikä näitä kahta pidä koskaan sekoittaa tai pitää samoina. Raamattu opettaa meille, kuinka kirkko (seurakunta) on täysin uusi järjestelmä, joka syntyi helluntaipäivänä ja jatkuu kunnes kristityt temmataan taivaaseen (Ef. 1:9-11, 1. Tess. 4:13-17). Kirkolla ei ole mitään tekemistä Israelin kirousten ja siunausten kanssa. Liitot ja lupaukset ja varoitukset koskevat ainoastaan Israelia. Jumalan suunnitelmissa Israel on laitettu syrjään viimeisten 2000 vuoden aikaisen hajaannuksen aikana.

Ylöstempauksen jälkeen (1. Tess. 4:13-18) Jumala keskittyy jälleen ensisijaisesti Israeliin. Ensimmäinen tapahtuma tuona aikana on oleva niin kutsuttu suuri vaivanaika (Ilmestyskirja luvut 6-19). Jumala tuomitsee maailman Kristuksen hylkäämisestä, kun Israelin kansa puolestaan valmistetaan koettelemusten ja suuren vaivanajan avulla Messiaan toiseen tulemukseen. Kristuksen palatessa maan päälle vaivanajan lopussa, israelilaiset ovat valmiita vastaanottamaan hänet. Vaivanajasta hengissä selvinneet israelilaiset pelastuvat ja Herra perustaa valtakuntansa maan päälle tehden Jerusalemista sen pääkaupungin. Kristus hallitsee kuninkaana ja Israel on maailman tärkein valtio. Eri maiden edustajat saapuvat Jerusalemiin kunnioittamaan ja palvomaan kuningas Jeesus Kristusta. Kirkko hallitsee yhdessä Kristuksen kanssa tuhannen vuoden ajan (Ilm. 20;1-5).

Sekä uusi ja Vanha testamentti tukevat premilleniaalista/dispensationaalista tulkintatapaa koskien Jumalan suunnitelmia Israelin osalta. Vahvin premillenialismin todiste on Ilm. 20:1-7 oleva selkeä opetus, jossa kuudesti kerrotaan Kristuksen kuningaskunnan kestävän 1000 vuoden ajan. Suuren vaivanajan jälkeen Herra palaa maan päälle ja perustaa kuningaskuntansa yhdessä Israelin valtion kanssa. Kristus hallitsee koko maailmaa ja Israel on kaikkien valtioiden johtaja. Kirkko hallitsee hänen kanssaan tuhannen vuoden ajan. Kirkko ei ole korvannut Israelia Jumalan suunnitelmissa. Vaikka Jumalan päähuomio armon dispensaation aikana on kirkossa, hän ei ole unohtanut Israelia ja palauttaa sen eräänä päivänä sille tarkoittamaansa tehtävään valittuna kansanaan (Room. 11).

English



Paluu suomenkieliselle etusivulle

Mitä on sijaisteologia?
Jaa tämä sivu: Facebook icon Twitter icon Pinterest icon Email icon

© Copyright Got Questions Ministries