settings icon
share icon
Kysymys

Mitä Raamattu opettaa luolaihmisistä, esihistoriallisista ihmisistä, Neandertalin ihmisistä?

Vastaus


Raamattu ei käytä termiä "luolaihminen" tai Neandertalin ihminen", eikä Raamatun mukaan ole ollut mitään "esihistoriallisia" ihmisiä. Esihistoriallinen merkitsee jotakin, joka kuului aikakauteen ennen kuin historian kirjoittaminen alkoi. Sen mukaan raamatullinen luomiskertomus on pelkkä taru, koska 1. Mooseksen kirja kertoo aikakaudesta ennen ihmisen luomista (siis ensimmäisestä luomispäivästä ja ihminenhän luotiin vasta kuudentena päivänä). Raamatun mukaan on selvää, että Aadam ja Eeva luotiin täydellisinä ihmisinä, eivätkä he kehittyneet alemmista elämänmuodoista.

Raamattu kuitenkin kertoo hyvin voimakkaasta luonnonmullistuksesta - tulvasta (1. Moos. 6-9) - jolloin koko sivilisaatio tuhoutui kahdeksaa ihmistä lukuun ottamatta. Ihmiskunnan historia alkoi uudelleen alusta. Joidenkin tutkijoiden mielestä tuon aikakauden alussa ihmiset saattoivat elää luolissa ja käyttää kivityökaluja. He eivät kuitenkaan olleet alkeellisia, he olivat hätää kärsiviä. Ja on aivan selvää, että he eivät olleet puoliapinoita. Fossiilitodisteet ovat selviä: luolaihmiset olivat ihmisiä, he asuivat luolissa.

Darwinistiset paleoantropologit ovat tulkinneet tietyt fossiloituneet apinoiden jäännökset apinan ja ihmisen välimuodoiksi. Monet kuvittelevat luolaihmisten olleen tällaisia. He näkevät mielikuvituksensa silmin karvaiset puoli-ihmiset, apinankaltaiset otukset, kyyristyneinä nuotion äärellä, piirtäen luolan seiniin hiljattain kehittämillään kivityökaluilla. Tämä on valitettavan yleinen väärinkäsitys. Meidän on muistettava, että darwinistinen paleoantropologia perustuu tiettyyn omintakeiseen maailmankatsomukseen, eikä suinkaan todisteisiin perustuvaan tutkimukseen. Akateemisen tiedeyhteiskunnan parissa on paljon vastustusta tällaisille tulkinnoille ja jopa darwinistit itse eivät ole keskenään yksimielisiä yksityiskohdista.

On valitettavaa, että valtaväestön mielessä ajatus ihmisen ja apinan kehittymisestä yhteisestä kantaisästä on saanut niin paljon kannatusta. Se ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen selitys käytännön todisteille. Itse asiassa todisteet tämän näkemyksen puolesta ovat puutteelliset.

Aadam ja Eeva olivat täysin kehittyneitä ihmisiä, kommunikointikykyisiä ja yhteiskuntakelpoisia Jumalan luotua heidät (1. Moos. 2:19-25; 3:1-20; 4:1-12). On melkein surkuhupaisaa tarkastella tiedemiesten ponnisteluita todistaa esihistoriallisten luolaihmisten olemassaolo. He saattavat löytää epämuodostuneen hampaan luolasta ja sen perusteella luovat kuvan alkukantaisesta ihmisolennosta, joka kyyristeli tulen äärellä apinan tavoin. Tiede ei millään muotoa pysty todistamaan luolaihmisten olemassaoloa fossiilien perusteella. Evoluutiotiedemiehillä on teoria, johon he pyrkivät pakottamaan löytämänsä todisteet. Aadam ja Eeva olivat ensimmäiset luodut olennot ja he olivat täysin ihmisen kaltaisia, älykkäitä ja pystyssä kulkevia.

English



Paluu suomenkieliselle etusivulle

Mitä Raamattu opettaa luolaihmisistä, esihistoriallisista ihmisistä, Neandertalin ihmisistä?
Jaa tämä sivu: Facebook icon Twitter icon Pinterest icon Email icon

© Copyright Got Questions Ministries