settings icon
share icon
Kysymys

Mitä tapahtui liitonarkille?

Vastaus


Liitonarkin kohtalo on askarruttanut teologeja, Raamatun tutkijoita ja arkeologeja vuosisatojen ajan. Juudan kuninkaan Josian kahdeksantenatoista hallitusvuotena hän määräsi liitonarkin palautettavaksi Jerusalemin temppeliin (2. Aikak. 35:1-6; 2 Kun. 23:21-23). Tämä on viimeinen kerta, kun liitonarkki mainitaan Raamatussa. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Babylonian kuningas Nebukadnessar valloitti Jerusalemin ja ryösti temppelin. Vajaat kymmenen vuotta myöhemmin hän palasi uudestaan ja vei muassaan kaiken temppeliin jätetyt esineet ja poltti temppelin ja kaupungin maan tasalle. Mitä mahtoi tapahtua liitonarkille? Veikö Nebukadnessar sen muassaan? Tuhoutuiko se kaupungin kanssa? Vai piilotettiinko se, niin kuin tapahtui faarao Shishakin hyökätessä temppeliin Salomonin pojan Rehoboamin hallituskautena? (Jos Shishak olisi ryöstänyt liitonarkin, Joosia ei olisi voinut pyytää leeviläisiä tuomaan sitä temppeliin: Jos liitonarkki taas olisi viety Egyptiin, silloin se ei olisi ollut leeviläisillä, eivätkä he olisi voineet palauttaa sitä.)

Raamattuun kuulumattoman 2. Makkabealaisten kirjan mukaan juuri ennen babylonialaisten maahanhyökkäystä Jumala käski Jeremiastaseuraavasti, "He todistuksen majan ja arkin myötänsä ottaisivat. Kuin he nyt vuoren tykö tulivat, jonka päällä Mooses ollut oli, ja Herran perintömaan nähnyt, (kyseessä on Nebonin vuori, vrt. 4. Moos. 31:1-4) löysi Jeremia luolan, sinne hän pisti majan ja arkin ja savu-uhrin alttarin, ja peitti luolan" (2. Makk. 2:4-5). Kuitenkin "muutamat, jotka kanssa menivät, tahtoivat sen luolan merkitä, mutta ei taitaneet löytää. Kuin Jeremia sen ymmärsi, nuhteli hän heitä, ja sanoi: tätä paikkaa ei pidä yhdenkään ihmisen tietämän, siihen asti kuin Herra kansansa kokoo ja heille leppyy, silloin Herra heille sen kyllä ilmoittaa. Ja Herran kunnia nähdään pilvessä, niinkuin se Mooseksen aikana näkyi, ja kuin Salomo rukoili, että hän sen paikan pyhittäisi" (2:6-8). Emme tiedä, onko tämä toisen käden tieto (2:1) oikeaa. Jos se on, emme siinäkään tapauksessa tiedä arkin kohtaloa, ennen kuin Herra palaa, kuten tekstissä todetaan.

Rabbien Shlomo Gorenin ja Yehuda Getzin teorian mukaan kadonnut liitonarkki on temppelikukkulan alapuolella, jonne se haudattiin ennen kuin Nebukadnessar sai sen käsiinsä. Valitettavasti temppelikukkula on nyt islamilaisten Kalliomoskeijan alla, eivätkä paikalliset muslimit salli suorittaa kaivauksia alueella. Näin ollen Rabbi Gorenin ja Getzin teoriaa ei voi todentaa.

Tutkija Vendyl Jones ja muut uskovat Kuolleen Meren Kääröjen kanssa löytyneen arvoituksellisen Kuparikäärön, joka oli Qumranin luolastossa, olevan itse asiassa aarrekartan, joka kertoo ennen babylonialaisten saapumista temppelistä poistettujen aarteiden yksityiskohtaisen sijaintipaikan. Niiden joukossa olisi myös liitonarkki. Emme tiedä, onko tämä totta vai ei, koska kukaan ei ole pystynyt paikallistamaan kaikkia käärössä lueteltuja aarteen löytämiseen tarvittavia maamerkkejä. Joidenkin mielestä kuparikäärö voi itse asiassa olla 2. Makk. 2:1 ja 4 mainittu vihje, joka kuvailee Jeremiaan suorittamaa liitonarkin piilottamista. Tämä on erittäin mielenkiintoinen näkemys asiasta, mutta vailla minkäänlaisia todisteita.

Entinen The Economist”-lehden eteläafrikkalainen kirjeenvaihtaja Graham Hancock julkaisi vuonna 1992 kirjan nimeltään The Sign and the Seal: The Quest for the Lost Ark of the Covenant, jossa hän väittää liitonarkin olevan Siionin Pyhän Marian kirkossa Aksumin muinaisessa kaupungissa Etiopiassa. Tutkija Robert Cornuke B.A.S.E instituutista uskoo samoin liitonarkin olevan Aksumissa. Kukaan ei ole kuitenkaan löytänyt sitä sieltä. Arkeologi Michael Sandum uskoo liitonarkin olevan kätketty muinaiseen egyptiläiseen temppeliin israelilaisessa Djaharyan kylässä, mutta hänkään ei ole löytänyt sitä.

Kyseenalainen irlantilainen perinne kertoo liitonarkin olevan haudattuna Tara-kukkulalle Irlannissa. Joidenkin mielestä siitä sai alkunsa irlantilainen legenda, jonka mukaan sateenkaaren päässä on kulta-arkku. Vielä vähemmän uskottavia ovat Ron Wyattin ja Tom Crotserin väitteet. Wyatt väittää nähneensä haudatun liitonarkin ristiinnaulitsemispaikan alla ja Crotser väittää nähneensä sen Pisgah vuorella lähellä Nebon vuorta. Kumpikaan ei ole arvostettu arkeologisissa piireissä, eikä kumpikaan ole antanut mitään todisteita hurjille väitteilleen.

Näin ollen ainoastaan Jumala tietää liitonarkin kohtalon. Uusia, edellä esitetyn kaltaisia teorioita esitetään jatkuvasti, mutta liitonarkkia ei vain löydetä. 2. Makkabealaisten kirjoittaja voi hyvinkin olla oikeassa sanoessaan, että emme saa tietää liitonarkin kohtaloa ennen kuin Herra itse palaa takaisin.

English



Paluu suomenkieliselle etusivulle

Mitä tapahtui liitonarkille?
Jaa tämä sivu: Facebook icon Twitter icon Pinterest icon Email icon

© Copyright Got Questions Ministries