settings icon
share icon
Kysymys

Mitä Raamattu opettaa hyvästä vanhemmuudesta?

Vastaus


Vanhemmuus voi olla vaikea ja haastava tehtävä, mutta samalla kertaa se voi olla mitä palkitsevin ja suurinta mielihyvää meille koskaan tuottava rooli. Raamatulla on paljon opetettavaa siitä, kuinka voimme onnistuneesti kasvattaa lapsistamme Jumalan miehiä ja naisia. Ensimmäiseksi meidän täytyy opettaa heille Jumalan Sanan totuudet.

Jumalan rakastamisen ja lapsille hyvänä esimerkkinä olemisen ohella, meidän pitää itsekin sitoutua noudattamaan Jumalan käskyjä. Meidän tarvitsee näiden lisäksi noudattaa 5. Moos. 6:7-9:n käskyä eli opettaa lapsemme toimimaan samoin. Tässä raamatunkohdassa korostetaan lasten opetuksen tarpeellisuutta. Opeta heitä aina - kotona, matkustettaessa, iltaisin ja aamuisin. Raamatullisen totuuden pitäisi muodostaa kotiemme perustuksen. Näin toimimalla me opetamme lapsiamme palvomaan Jumalaa jatkuvasti, emmekä ainoastaan sunnuntaiaamuisin tai iltarukouksen aikaan.

Vaikka lapsemme oppivat paljon suoran opetuksen myötä, he oppivat paljon enemmän seuraamalla meidän käytöstämme. Tämän vuoksi meidän pitää olla tarkkaavaisia sen suhteen, mitä me teemme. Meidän on ensimmäiseksi ymmärrettävä Jumalan meille antamat roolit. Aviomiesten ja vaimojen täytyy yhdessä kunnioittaa ja alistua toisilleen (Ef. 5:21). Samanaikaisesti Jumala on säätänyt auktoriteetin järjestyksen ylläpitämiseksi. "Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala" (1. Kor. 11:3). Me tiedämme, että Kristus ei ole Jumalaa huonompi, niin kuin vaimokaan ei ole aviomiestään huonompi. Jumala on joka tapauksessa tietoinen, että ilman alistumista auktoriteetille ei voi olla järjestystä. Aviomiehen velvollisuutena on toimia kodin päämiehenä ja rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, samoin kuin Kristus rakasti seurakuntaansa uhrautuvalla tavalla (Ef. 5:25-29).

Vastauksena tähän rakastavaan johtajuuteen, vaimon ei ole vaikea nöyrtyä aviomiehensä auktoriteettiin (Ef. 5:24; Kol. 3:18). Hänen tähdellisin velvollisuutensa on rakastaa ja kunnioittaa aviomiestään, elää viisaasti ja puhtaasti, ja huolehtia kodista (Tiitus 2:4-5). Naiset ovat luonnostaan huolehtivaisempia kuin miehet, koska heidät suunniteltiin olemaan vastuussa lapsista.

Kurinpito ja opetus ovat erottamattomia vanhemmuuden osia. Sananlaskut 13:24 kuuluu seuraavasti: "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan, joka rakastaa, kurittaa häntä jo varhain." Kurittomassa kodissa kasvavat lapset tuntevat olonsa ei-toivotuiksi ja arvottomiksi. Heiltä puuttuu suunta ja itsehillintä elämässään. He varttuvat kapinahenkisinä, eikä heillä ole mitään kunnioitusta minkäänlaista auktoriteettia kohtaan, Jumala mukaan lukien. ”Kurita poikaasi, kun vielä on toivoa, varo sentään hengiltä hakkaamasta" (Sananlaskut 19:18). Samanaikaisesti on muistettava tasapainottaa kurinpito rakkaudella, muutoin lapsista voi kasvaa kaunaisia, alakuloisia ja kapinallisia (Kol. 3:21). Jumala tiedostaa kurituksen olevan tuskallista (Hepr. 12:11), mutta jos sitä seuraa rakastava opetus, se on esimerkillisen hyödyllistä lapselle. "Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan" (Ef. 6:4).

On tärkeää, että lapset ovat mukana seurakunnassa ja sen toiminnassa heidän ollessaan nuoria. Käy säännöllisesti Raamattuun uskovassa kirkossa (Hepr. 10:25) ja salli heidän nähdä sinun itsesikin opiskelevan Raamattua ja opiskele sitä myös heidän kanssaan. Keskustele heidän kanssaan ympäröivän maailman tapahtumista ja auta heitä näkemään Jumalan kirkkaus arkipäivän elämässä. "Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea" (Sananl. 22:6). Hyvänä vanhempana oleminen tarkoittaa lasten kasvattamista siten, että he seuraavat esimerkkiäsi Herran tottelemisessa ja palvomisessa.

English



Paluu suomenkieliselle etusivulle

Mitä Raamattu opettaa hyvästä vanhemmuudesta?
Jaa tämä sivu: Facebook icon Twitter icon Pinterest icon Email icon

© Copyright Got Questions Ministries