Kuka on kristitty
 
 

Kuka on kristitty?



Kysymys: Kuka on kristitty?

Vastaus:
Websterin sanakirjan mukaan kristitty on “henkilö, joka tunnustaa uskoa Jeesukseen Kristuksena tai uskoa Jeesuksen opetuksiin perustuvaan uskontoon.” Tämä on kyllä hyvä lähtökohta sen ymmärtämiselle, kuka on kristitty, mutta monien maallisten määritelmien tavoin tämäkään ei kunnolla kerro raamatullista totuutta siitä, mitä merkitsee olla kristitty.

Sana ”kristitty” esiintyy Uudessa testamentissa kolme kertaa (Apt. 11:26; Apt. 26:28; 1 Piet. 4:16). Jeesuksen Kristuksen seuraajia kutsuttiin ensimmäisenä kristityiksi Antiokiassa (Apt. 11:26), koska heidän käytöksensä, toimintansa ja puheensa olivat kuin Kristuksen. Alun perin sitä käyttivät Antiokian pelastumattomat ihmiset eräänlaisena halveksivana lempinimenä, jolla pilailtiin kristittyjen kustannuksella. Kirjaimellisesti se tarkoittaa “Kristuksen puolueeseen kuuluva” tai “Kristuksen kannattaja tai seuraaja”, mikä on hyvin samankaltainen kuin Websterin sanakirjan määritelmä.

Valitettavasti ajan myötä sana "kristitty" on menettänyt suuren osan merkityksestään, niin että sitä käytetään usein henkilöstä, joka on uskonnollinen tai jolla on korkeat moraalikäsitykset, sen sijaan että hän olisi todellinen uudestisyntynyt Jeesuksen Kristuksen seuraaja. Monet ihmiset, jotka eivät usko ja luota Jeesukseen Kristukseen pitävät itseään kristittyinä vain siksi, että he käyvät kirkossa tai asuvat "kristityssä" maassa. Mutta kirkossakäynti, huonompiosaisten auttaminen tai se, että olet kunnon ihminen, ei tee sinusta kristittyä. Kuten eräs evankelista kerran totesi: “Kirkossakäynti ei tee kenestäkään kristittyä yhtään sen enempää kuin autotalliin meneminen tekee kenestäkään autoa.” Seurakunnan jäsenyys, säännöllinen osallistuminen jumalanpalveluksiin ja lahjoitukset seurakunnan työhön eivät voi tehdä sinusta kristittyä.

Raamattu opettaa, että tekemämme hyvät työt eivät voi tehdä meitä Jumalalle kelpaaviksi. Tiit. 3:5 kertoo, että “hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.” Kristitty on siis joku, joka on syntynyt uudesti Jumalan vaikutuksesta (Joh. 3:3; Joh. 3:7; 1 Piet. 1:23) ja uskoo ja luottaa Jeesukseen Kristukseen. Ef. 2:8 sanoo: “ Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.” Todellinen kristitty on ihminen, joka on tehnyt parannuksen synneistään ja alkanut uskoa ja luottaa yksin Jeesukseen Kristukseen. Hänen turvansa ei ole jonkin uskonnon, tiettyjen moraalisääntöjen tai sallittujen ja kiellettyjen asioiden listan noudattamisessa.

Todellinen kristitty on ihminen, joka uskoo ja luottaa Jeesukseen Kristukseen ja siihen tosiasiaan, että Hän kuoli ristillä sovittaakseen synnit ja nousi ylös kolmantena päivänä saavuttaakseen voiton kuolemasta ja antaakseen ikuisen elämän kaikille, jotka uskovat Häneen. Joh. 1:12 kertoo: “Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.” Todellinen kristitty on tosiaankin Jumalan lapsi, osa Jumalan todellista perhettä, ja hänelle on annettu uusi elämä Kristuksessa. Todellisen kristityn merkki on rakkaus toisia kohtaan ja kuuliaisuus Jumalan Sanalle (1 Joh. 2:4; 1 Joh. 2:10).

Oletko päättänyt ottaa Kristuksen vastaan sen perusteella, mitä olet lukenut näiltä sivuilta? Jos näin on, ole hyvä ja klikkaa alla olevaa ”Olen ottanut Kristuksen vastaan tänään” – painiketta.


Paluu suomenkieliselle etusivulle

Kuka on kristitty?