Mitä Raamattu opettaa kristityn asepalveluksesta?




Kysymys: Mitä Raamattu opettaa kristityn asepalveluksesta?

Vastaus:
Raamatussa on runsaasti tietoja asepalveluksen suorittamisesta. Vaikka jotkut raamatunkohdat viittaavat asepalveluksen suorittamiseen epäsuorasti, monet jakeet käsittelevät tätä kysymystä myös suoraan. Raamattu ei kerro selkeästi, pitäisikö jonkun palvella armeijassa vai ei. Samanaikaisesti kristitty voi kuitenkin olla hyvillä mielin sen suhteen, että kaikkialla Raamatussa sotilaita kunnioitetaan ja asepalvelus on sopusoinnussa raamatullisen maailmankuvan kanssa.

Raamatun ensimmäinen viittaus asepalvelukseen on Vanhassa testamentissa (1. Moos. 14), missä Aabrahamin veljenpoika Loot joutui Elamin kuninkaan Kedorlaomerin ja hänen liittolaistensa vangiksi. Aabraham kiiruhti Lootin avuksi kokoamalla 318 koulutettua miestä perhepiiristään ja voittamalla elamilaiset. Tässä näemme asevoimat jalossa tehtävässä - pelastamassa ja suojelemassa viattomia.

Myöhemmin Israelin valtio kehitti vakinaisen armeijan. Eräs syy siihen, miksi Israel hidasteli armeijan kehittämisessä, saattoi olla se, että he pitivät Jumalaa Taivaallisena Soturina, joka suojelisi omiaan riippumatta heidän omasta aseellisesta voimastaan. Vakinainen armeija muodostettiin vasta sitten, kun Israelille oli tullut vahva ja keskitetty poliittinen järjestelmä Saulin, Daavidin ja Salomonin toimesta. Saul oli ensimmäinen, joka muodosti pysyvän armeijan (1. Samuel 13:2; 24:2; 26:2).

Minkä Saul aloitti, sitä Daavid jatkoi. Hän laajensi armeijaa ja lisäsi siihen muilta alueilta otettuja joukkoja, jotka olivat uskollisia ainoastaan hänelle (2. Samuel 15:19-22) ja antoi armeijan johdon ylipäällikölle nimeltä Joab. Daavidin johdolla Israelista tuli aggressiivisempi sotilaspolitiikassaan ja se nieli naapurivaltioita, kuten Ammonin (2. Samuel 11:1; 1. Aikakirja 20:1-3). Daavid perusti kiertävän asepalveluksen, jossa oli kaksitoista 24,000 miehen ryhmää ja joista kukin palveli yhden kuukauden ajan vuodessa (1. Aikak. 27). Salomonin valtakausi oli rauhanaikaa, mutta siitä huolimatta hän laajensi armeijaa lisäämällä sotavaunujen ja hevosmiesten määrää (1. Kun. 10:26). Vakinainen armeija toimi aina vuoteen 586 e.Kr., jolloin Israel (Juuda) lakkasi poliittisena järjestelmänä. Tosin jo Salomonin kuoleman jälkeen kuningaskunta jakautui kahtia.

Uudessa testamentissa Jeesus hämmästyi, kun roomalainen sadanpäämies (sadan sotilaan komentaja) lähestyi Häntä. Sadanpäämiehen vastaus Jeesukselle oli selvänä osoituksena hänen auktoriteetistaan samoin kuin hänen uskostaan Jeesukseen (Matt. 8:5-13). Jeesus ei moittinut häntä uravalinnan suhteen. Monet Uudessa testamentissa mainitut sadanpäämiehet on todettu kristityiksi, Jumalaa pelkääviksi ja hyvän maineen omaaviksi (Matt. 8:5; 27:54; Mark. 15:39-45; Luuk. 7:2; 23:47; Ap. teot 10:1; 21:32; 28:16).

Ajat ja arvonimet ovat muuttuneet, mutta asevoimia pitäisi nykyään arvostaa yhtä lailla kuin Raamatun aikaisia sadanpäämiehiä. Sotilaan asema oli erittäin arvostettu. Esimerkiksi kuvatessaan Epapfroditosta, kristittyä ystäväänsä, Paavali nimittää häntä taistelutoveriksi (Fil. 2:25). Raamattu myös käyttää sotilaallisia ilmaisuja kehottaessaan meitä olemaan vahvoja Herrassa pukemalla yllemme Jumalan taisteluvarustuksen (Efes. 6:10-20), johon kuuluvat sotilaan varustukset, kuten kypärä, kilpi ja miekka.

Raamattu siis viittaa asepalvelukseen suoraan ja epäsuoraan. Ne kristityt, jotka palvelevat maataan hyvällä moraalilla, arvokkuudella ja kunnialla voivat olla vakuuttuneita siitä, että Jumala hyväksyy ja arvostaa heidän palvelustaan. Asepalvelusta suorittavat ansaitsevat myös meidän kunnioituksemme ja kiitollisuutemme.


Paluu suomenkieliselle etusivulle

Mitä Raamattu opettaa kristityn asepalveluksesta?